Illansuussa saavuimme sitten Hampuriin ja hotelliin majottauduttuamme päätimme tehdä pienen kävelyretken läheiseen kaupunginpuistoon. Puisto oli aivan valtava ja sieltä löytyi ruusutarhaa, minigolfia, melontaa, uintia, grillauspaikkaa, leikkipaikkaa ja kaikkea muuta, mitä vain kuvitella saattaa!
Kanit tulivat esiin iltahämärissä! |
Ei siis tarvinut kahta kertaa miettiä, mihin suunnata aamulla lasten kanssa Pasin lähtiessä töihin, ja niinpä olimmekin aamulla puiston ensimmäiset leikkijät!
Lounaan jälkeen lähdimme puistossa olevaan luonnon uimalaan ja siellä olimme vielä silloinkin, kun Pasi tuli töistä. Porukalla päätimme käydä vielä melomassa ennen kotimatkan alkua ja teimme reilun tunnin melontareissun ihaillen ja ihmetellen milloin linnunpesiä ja niiden poikasia, milloin kauniita siltoja, milloin joen varrella olevia ravintoloita, katusoittajia ja pikku mökkejä tai vastaantulevia muita vesillä liikkujia!
Lapset nukahtivat saman tien autoon istuuduttuaan ja nukkuivat koko matkan Travemundeen ja vielä lautalle saapuessammekin. Sitten oli valitettavasti herättävä sen verran, että pääsimme hyttiin jatkamaan unia. Lautta lähti kohti Suomea kello 03 ja takaisin kotimaassa olimme reilua vuorokautta myöhemmin!