Vuorokausi oli hädin tuskin kääntynyt maanantain puolelle ja silmämme ehtineet painua kiinni, kun oli jo aika avata ne uudestaan. Lilli oli onnistuneesti ennakoinut omat ongelmansa heräämisen kanssa ("Mähän oon yleensä aika ärtysä, jos joudun heräämään kesken unien") ja mennyt illalla nukkumaan matkavaatteet valmiiksi päällä. Niinpä hänet sai nostettua nukkuvana suoraan autoon ja Aapo taas hoiperteli omalle paikalleen puoli nukuksissa. Liikennettä ei juuri ollut ja ympärillä oli säkkipimeää, kun lähdimme ajelemaan kohti kenttää. Neljän aikaan Pasi jätti minut ja Lillin kentälle ja lähti parkkeeraamaan autoa Aapon vedellessä sikeitä. Me ehdimme miesväkeä odotellessa tehdä lähtöselvityksen ja mutustella pientä aamupalaa.
Ensimmäinen lento Tukholmaan oli lyhyt ja meni sananmukaisesti kuin siivillä. Vasta Tukholmassa
odottavan aika kävi pitkäksi, kun meillä oli Arlandassa kahdeksan tuntia ennen seuraavan lennon lähtöä. Turvatarkastuksia oli tehostettu: vähän väliä kuulutettiin ja muistutettiin, ettei laukkuja saa jättää hetkeksikään lojumaan ilman omistajaa ja varsinaisen turvatarkastuksen lisäksi lähtöportilla oli vielä toinen, jossa matkustajia satunnaisesti vedettiin sivuun uuteen tarkastukseen. Pasi sai tämän arvan ja hänet oli tutkittu päästä jalkoihin kämmeniä myöten. Lentomme lähti lopulta tunnin myöhässä.
Kymmenen tuntia ilmassa sujui yllättävän hyvin syöden, elokuvia katsellen ja lopulta pitkät pätkät nukkuen. Vihdoin olimme perillä Oaklandissa - 24 tuntia myöhemmin, kuin olimme kotoa lähtenet, mutta aikaerosta johtuen edelleen samaisena maanantai-iltana.
Tullin läpi pääseminen kesti tunnin verran ja eväsleivät eivät tarkastuksesta selvinneet Amerikan maalle. Mutta lopulta saimme astua kasseinemme tuloaulaan, jossa meitä oli vastassa koko isäntäperheemme. Ja kun Shekar otti ohjat käsiinsä, ei enää nokka kauaa tuhissut! Hetkessä laukkumme oli ladottu autoon ja meidät työnnetty oikeaan autovuokraamoon menevään bussiin. Auto odotti parkissa ja kun Anna oli vielä hommannut lapsille turvaistuimet valmiiksi, ei meidän tarvinnut kuin hypätä kyytiin. Me sullouduimme lasten kanssa takapenkille ja Sebu hyppäsi pelkääjään paikalle navigoimaan ja johdatti oikeaan osoitteeseen. Perillä matkalaisia odotti herkullinen lihapata - joka tosin jäi puolelta porukasta syömättä silmien painuessa väkisin kiinni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti