Illalla meiltä oli kysytty haluammeko meluisan huoneen näköalalla vai rauhallisen huoneen, mutta ilman merinäköalaa. Olimme siis valinneet ensin mainitun ja ihmetelleet mielessämme, että ei täällä kyllä montaa autoa kulje eikä muutakaan hälinää ole...Aamulla heräsimme ennen kahdeksaa kovaääniseen kailotukseen ja helikopterin jyrinään. Hedelmäkauppias huusi megafoniin ja armeijan kopteri jylläsi harjoituksessa meren yllä.
Aamiaishuone oli meidän huoneemme vieressä ja siellä oli mukavaa nauttia aamiainen. Aamupalan jälkeen lähdimme vielä pariksi tunniksi rannalle. Ennen kahtatoista ja huoneen luovutusta tulimme käymään suihkussa ja sitten otimme suunnan kohti Casertaa. Minulla on edelleen koko ajan auton kyydissä istuessani olo kuin kammottavassa ajosimulaattorissa. Autoja singahtelee ohi oikealta ja vasemmalta - kaistoja ei joko ole tai niistä ei välitetä. Liikennevaloja on matkan varrella ollut nin vähän, että Kyllönen osaa melkein ilmoittaa ne. Väistämissääntöjä ei kunnioiteta - eteen voidaan hyökätä sekä kolmion että stop-merkin takaa. Kaikesta kaoottisuudesta huolimatta Pasi ajaa ja parkkeeraa kuin aito italialainen. Ainoastaan kerran bussia väistäessä Torre del Cregossa katukiveys naarmutti vähän pölykapselia ja eilen parkipaikalla vänkärin peili ehti osua aidanreunaan.
Emme päässeet pitkällekään Capo Misenosta kun nälkä ajoi meidät lounaalle Pozzuoliin. Söin listalta arpomani täyttävän pastan kadunvarren trattoriossa. Kävimme vielä satamassa kääntymässä ja näimme kyltin tulivuorelle. Pasi muisti että siellä lymyäisi myös yksi geokätkö. Niin pääsin myös toivomalleni laavaretkelle. Tälle tulivuorelle ei tarvinnut kiivetä vaan kohde oli itse kraateri. Rikki kärysi ja kuumat lähteet pulputtivat. Näky oli kuin tieteisleffasta jälkeen meteoriittin putoamisen. Geokätköä emme taaskaan löytäneet.
Seuraava välietappi oli ostoskeskus, mutta sinne mennessä Kyllösen suuntavaisto petti ensimmäisen kerran. Pääsimme silti perille ja ostimme viimeistä iltaa varten ruusuntuoksuisia kylpyvaahtopalloja ja kuohuviiniä. Ostoskeskuksessa oli kauppoja loputtomiin, mutta tuntui, että pitäisi vielä nauttia ulkona auringosta niin kauan kuin se on mahdollista.
Serafiinassa ollut pariskunta oli suositellut meille käyntiä Casertan linnassa. Serafiinan isännälle Domeniqolla oli hauska tapa esitellä vieraat toisilleen aina jonkin pienen yksityiskohdan mukaan ja tämä pariskunta tunnettiin siitä, etä he olivat olleet naimisissa 43-vuotta. Casertan linna tai ainakin sen puisto oli näkemisen arvoinen. Emme kyllä jaksaneet kävellä kuin pienen pätkän - hyvin hoidettua puistoa suihkulähteineen, patsaineen, kala-altaineen, kukkaistutuksineen ja pensasaitoineen olisi riittänyt kilometrikaupalla. Kierroksen olisi voinut tehdä myös hevoskärryillä.
Emme tapamme mukaan viipyneet kauaa ennen kuin taas jatkoimme matkaa. Aurinko oli jo laskemassa kun otimme autostradan kohti Roomaa. Välillä pysähdyimme autogrillille kahville ja leipäselle. Autogrilliltä lähtiessä näimme matkan ensimmäisen Ferrarin.
Vaikka Tivoli oli jo tuttu paikka ei yksisuuntaisten katujen viidakosta vieläkään löytynyt aivan oikeaa. Monta rundia ajettuamme parkkeerasimme vanhaan tuttuun kadunkulmaan. Manuela otti meidät vastaan lämpimästi. Olimme nyt siis varanneet keltaisen auringonkukkahuoneen. Se olikin oikein tyylikäs loppu lomalle. Laitoimme kuoharipullon pidé-altaaseen kylmenemään ja kömmimme vaahtokylpyyn. Kylvyn jälkeen nukahdimme ennen kuin ehdimme nähdä, kuka kruunattiin miss Italiaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti