tiistai 19. syyskuuta 2006

Seikkailu Sorrentossa

Pasi heräsi tänään, jos ei nyt ihan ennen kukonlaulua, niin heti kukonlaulun aikaan. Minä käänsin vielä kylkeä ja Pasi kipaisi viinitarhaan hakemaan tertulliset viinirypäleitä. Söimme aamupalan rauhassa ja juttelimme muiden matkalaisten kanssa menneistä ja tulevista suunnitelmista. Kävimme myös navetassa maidonhakureissulla, mutta lehmä oli jo lypsetty.





Ennen puolta päivää lähdimme taas ajelemaan, tällä kertaa kohti Sorrentoa. Kuten arvata saattaa, Sorrentoonkin johti kapea ja kiemurainen tie, joten matkassa oli monta mutkaa. Pysähtelimme myös matkan varrelle jäävissä kylissä ja ihailimme kauniita maisemia. Sorrentossa veimme auton parkkiin ja lähdimme kävellen katselemaan kaupunkia ja satamaa. Ennen Sorrentoon saapumista olimme poikenneet sen verran reitiltä, että olimme käyneet syömässä pienessä pitseriassa. Pasi söi reilun lautasellisen merenherkkuja ja minä nautiskelin taas lajitelman antipasteja.



Sorrentosta lähtiessä poikkesimme supermarketissa ostamassa eväitä huomiseksi. Kun tulimme kaupasta oli ilta jo pimentynyt emmekä ehtineet kauaksikaan kun alkoi salamoida ja sitten sataa kaatamalla. Olimme ajatelleet syödä joko samassa paikassa kuin päivällä tai sitten läheisessä trattoriossa. Trattorio ei kuitenkaan ollut auki ja etsimme navigoresta toisen paikan. Sinne emme päässeet sateen takia; tie kiemurteli ja kohosi ja lopulta pysähdyimme tienpieleen erään toisen trattorion kohdalle ja syöksyimme sisään.



Kieli oli matkalla kangistunut emmekä saaneet mitään tolkkua ruokalistasta. Onnistuin kuitenkin tilaamaan maittavan vartaan ja lisukkeeksi mozzarellaa ja tomaattia. Päälle taas kupilliset espressoa ja jatkoimme matkaa. Kotimatka ei ollut kuin reilut kymmenen kilometriä, mutta aikaa kului sateisella mutkatiellä toista tuntia ennen kuin olimme vihdoin perillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti